Saksalainen Weltec Biopower GmbH on ottanut käyttöön biokaasulaitoksen Turun seudulla. Alasaksilainen biokaasulaitosvalmistaja on toteuttanut projektin yhdessä suomalaisen Doranovan kanssa.
Turun seudulle on ominaista karjatilat, joten 250 kilowatin järjestelmää käytetään vain nestemäisellä lannalla. Energiajärjestelmä on rakennettu kolmen sikatilan yhteisölle.
"Saimme jo vuonna 2013 Helsingissä ’Baltic Manure Handling Award’ -palkinnon biokaasutekniikastamme, jonka avulla vähennetään ravinteiden määrää vesistöjen läheisyydessä", Weltecin myyntijohtaja Hajo Schierhold kertoo.
Suomessa eläinkarja tuottaa noin 17,3 miljoonaa tonnia lantaa vuodessa. Suomi on myös sitoutunut siihen, että puolet eläinlannasta kulkee käsittelylaitosten kautta vuoteen 2025 mennessä. Uusien käsittelyprosessien avulla lanta saadaan energiakäyttöön ja sivutuotteena tuotettua yli kolme neljäsosaa viljelyssä välttämättömästä fosforista.
"Tällainen tehokas ravinteiden kierrätys estää luotettavasti vesijärjestelmien rehevöitymisen ja tekee keinolannoitteiden tuotannosta tarpeetonta", tiivistää Doranovan biokaasuosaston johtaja Mikko Saalasti.