Tilastot

KORONAVIRUS: Saksan hallituksen toimet

23/03/2020

Ensimmäinen koronavirustartunta rekisteröitiin 28. tammikuuta Baijerin osavaltiossa. Koronavirustartuntojen määrä oli 17. maaliskuuta mennessä kasvanut 8084 tapaukseen. Ensimmäisistä kuolemantapauksista ilmoitettiin 9. maaliskuuta läntisessä Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa.

Kokoontumiset

Elintarvikkeiden vähittäismyynti, torikauppa ja kuljetuspalvelut, apteekit, kemikaliot, pankit, bensa-asemat ja tukkumyynti voivat jatkaa toimintaansa normaalisti.

Baarit, klubit, teatterit, museot, elokuvateatterit, eläintarhat, urheilutilat ja leikkipaikat suljetaan.

Lisäksi yhdistysten, urheilu- ja vapaa-ajan seurojen tapaamiset sekä kirkkojen, moskeijoiden, synagogien ja muiden uskonnollisten ryhmien tilaisuudet on kielletty.

Rajat ylittävä liikenne ja matkustaminen

Infektion leviämisen estämiseksi liikennettä rajoitetaan Saksan raja-alueilla. Erityistä huomiota kiinnitetään rajoittamattoman tavaraliikenteen liikkumiseen.

Koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi Saksan hallitus rajoittaa Ranskasta, Itävallasta, Luxemburgista, Sveitsistä ja Tanskasta tulevaa rajaliikennettä. Tavaraliikenne pyritään säilyttämään ennallaan, ja työn vuoksi matkustavat voivat edelleen jatkaa rajanylitystä.

Talouden tukipaketit

Koronaviruksen leviämisen vuoksi talous ja työmarkkinat kohtaavat suuria haasteita.

Koronaviruksen vaikutuksen alaisia ammatinharjoittajia ja yrityksiä varten on kehitetty tukitoimenpiteitä, jotka koostuvat neljästä osasta:

1. Lyhennetyn työajan avustuksen tehostaminen

Hallitus on tehnyt uusia linjauksia lyhennettyyn työaikaan liittyen. Avustusta koskeviin edellytyksiin on tehty liennytyksiä.

  • Yritys sai aikaisemmin tukea, jos työntekijöistä vähintään kolmasosa teki lyhennettyä työaikaa. Nyt tämä osuus on laskettu 10 prosenttiin. Eli tuen saamiseksi riittää, jos yrityksessä on nyt 10 % työntekijöitä, jotka tekevät lyhennettyä työaikaa.
  • Negatiivisesta työaikasaldosta luovutaan osittain tai kokonaan.
  • Avustusta myönnetään myös vuokratyöntekijöille.
  • Työvoimaviranomainen korvaa sosiaaliturvamaksut kokonaisuudessaan.

2. Verotusta koskeva maksuvalmiustuki yrityksille

Toimenpiteiden avulla yritysten maksuvalmius parantuu.

  • Lykkäysten myöntämistä helpotetaan.
  • Ennakkomaksuja voidaan mukauttaa helpommin.
  • Täytäntöönpanotoimenpiteistä (esim. pankkitalletukset) tai viivästyskoroista luovutaan 31. joulukuuta 2020 saakka, kun koronavirus vaikuttaa suoraan velalliseen.

3. Miljardien varmuusvara yrityksille

Tällä hetkellä monet yritykset kärsivät liikevaihdon pienenemisestä – joko toimitusketjujen häiriöistä tai kysynnän huomattavasta laskusta johtuen. Samalla juoksevia kuluja voidaan vähentää hitaasti tai ei ollenkaan. Tämä voi johtaa siihen, että täysin toimintakykyiset yritykset ajautuvat taloudellisiin vaikeuksiin. Rajoittamattomalla maksuvalmiustilanteen parantamisella pyritään turvaamaan yritysten toimintakyky.

4. Euroopan yhtenäisyyden vahvistaminen

Saksan hallitus pitää Euroopan komission 25 miljardin euron investointialoitetta hyvänä ideana. Positiivisena asiana nähdään myös Euroopan pankkiviranomaisen päätös, jonka perusteella on tarkoitus kasvattaa pankkien maksuvalmiutta talouden likviditeetin turvaamiseksi.

Saksan tukipaketin on määrä tukea myös kulttuurialojen toimijoita, jotka ovat kärsineet voimakkaasti tapahtumien ja tilausten peruuntumisesta.

Panostus rokotteen kehittämiseen

Hallitus tukee koronavirusrokotteen tutkimusta 145 miljoonalla eurolla.

Ulkomailla olevat saksalaiset

Hallitus on varannut 50 miljoonaa euroa ulkomailla matkailevien saksalaisten kotiinpaluun mahdollistamiseksi.

Lähde: Saksan hallituksen sivut

Lue lisää: Koronavirus: Toimenpiteet Saksalais-Suomalaisessa Kauppakamarissa