Arla Suomi on aloittanut yhteistyön saksalaisen suolistotestejä tekevän bioteknologiayhtiö BIOMESin kanssa. Testin avulla kuluttaja voi testata oman suolistonsa tilan. Kyseessä on suolistofloora-analyysi, jonka yhteydessä annetaan yksilöllisiä suosituksia elämänlaadun parantamiseksi.
”Terveellisyys, hyvinvointi ja uudet palvelut ovat keskeisesti strategiassamme. Tavoitteenamme on luoda uudenlaisia innovaatioita, ja sitä varten tarvitaan myös kumppaneita. BIOMES valikoitui kumppaniksemme, sillä Arlan tavoin se haluaa vahvistaa hyvinvointia uudenlaisilla ratkaisuilla”, Arla Suomen toimitusjohtaja Kai Gyllström toteaa.
Yhteistyö BIOMESin kanssa alkoi vuosi sitten, kun Arla Suomi ja Arla Foods Open Innovation -tiimi järjestivät startup-yrityksille Helsingissä pitchaus-tapahtuman Arla Growth Engine Challenge.
“Olemme tyytyväisiä siihen, että testimme auttaa nyt myös suomalaisia tekemään arjestaan terveellisemmän. Yhteistyön avulla nopeutamme myös kasvuamme Euroopan markkinoilla ja jatkamme verkostomme rakentamista”, kommentoi Christin Günther, yksi BIOMES-yhtiön perustajista.
Biomes NGS on vuonna 2017 perustettu, Wildaun teknillisen yliopiston spin-off-yritys, ja sillä on nyt 50 työntekijää. Vasta äskettäin yritys keräsi GPS Venturesin avulla 2 miljoonan euron kasvupääoman.