DHL Express rakentaa Helsinki-Vantaan lentokentälle kansainvälisiä lentopikakuljetuksia palvelevan ilmastoneutraalin logistiikkakeskuksen. Lehdistötiedotteen mukaan kokonaisinvestoinnin arvo uusiin tiloihin ja teknologiaan Aviapolis-alueella on noin 100 miljoonaa euroa. Logistiikkakeskuksessa tulee työskentelemään noin 150 henkilöä ja määrän odotetaan kasvavan useilla kymmenillä. Logistiikkakeskus valmistuu vuoden 2025 jälkipuoliskolla.
”[…]Uusi ajanmukainen logistiikkakeskus antaa meille entistä paremmat mahdollisuudet tuottaa myös jatkossa luotettavia ja nopeita kuljetuspalveluja, jotka tukevat suomalaisten vienti- ja tuontiyritysten kilpailukykyä”, sanoo DHL Express (Finland) Oy:n toimitusjohtaja Oktay Nuri.
”Uusi logistiikkakeskus on kooltaan noin 16 000 bruttoneliömetriä, eli nykyiset tuotantoneliömme Vantaalla yli kaksinkertaistuvat”, kertoo DHL Expressin operatiivinen johtaja Janne Appel.
Investointi Suomen logistiikkakeskukseen on osa DHL Expressin laajempaa suunnitelmaa kehittää ja kasvattaa verkostoaan. Vastaava logistiikkakeskus on parhaillaan rakenteilla Münchenissä, ja Kööpenhaminaan valmistui muutama kuukausi sitten uusi Pohjoismaiden Express-lajittelukeskus. Suomeen valmistui 2019 Pirkkalaan 5000 neliömetrin suuruinen Express-terminaali.
DHL Express työllistää Vantaalla, Tampereella ja Turussa lähes 400 työntekijää.