Digitalisaatio

Saksalaiset ja suomalaiset mukana kansainvälisessä kvanttitutkimusverkostossa

11/07/2019

Kvanttiteknologisen murroksen odotetaan mullistavan koko maailmaa, mutta varsinainen loikka on vielä toistaiseksi jäänyt näkemättä. IBM Q Network on osaltaan vauhdittamassa tätä murrosta. Laaja yhteistyö vaikutusvaltaisten yritysten ja merkittävimpien akateemisten instituutioiden kanssa mahdollistaa entistä paremmat puitteet kvanttifysiikan tutkimukselle ja erilaisten kvanttiteknologisten sovellusten kehittämiselle.

Verkoston tavoitteena on edistää kvanttitietokoneiden kehittämistä sekä luoda uusia kvanttiteknologiaan pohjautuvia sovelluksia. IBM Q Networkiin kuuluu Fortune 500 -listan suuryrityksiä, startup-yrityksiä, yliopistoja ja kvanttifysiikkaan erikoistuneita tutkimusryhmiä. Maailmanlaajuinen tutkimusverkosto pyrkii edistämään kvanttitietokoneiden kehittämistä.

Verkoston eurooppalaiset yliopistot julkistettiin Tiedetoimittajain maailmankongressissa Lausannessa 3.7.2019.

Suomesta yhteisöön liittyivät Turun yliopisto ja Aalto-yliopisto. Lisäksi yhteisöön liittyvät ruotsalainen Chalmersin teknillinen yliopisto, sveitsiläiset yliopistot École Polytechnique Fédérale de Lausanne (EPFL) ja ETH Zürich, saksalainen Saarlandin yliopisto, espanjalainen University of the Basque Country (UPV/EHU), itävaltalainen Innsbruckin yliopisto sekä portugalilainen Iberian Nanotechnology Laboratory.

Yhteisössä on jo mukana useita kvanttifysiikan tutkimusryhmiä eri organisaatioista: Daimler, Oxfordin yliopisto, startup-yritys Cambridge Quantum Computing, saksalainen Bundeswehr München -yliopisto, portugalilainen Minhon yliopisto, Espanjan kansallinen tutkimusneuvosto (CSIC) ja Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERNin openlab.

Suomen yrittäjät