Markkinatietoa

Saksalainen eläkerahasto sijoittaa kahteen kiinteistöön Suomessa

11/09/2019

Saksalainen kiinteistösijoitusyhtiö AEW on hankkinut asiakkaalleen kaksi asuinkiinteistöä pääkaupunkiseudulta. Kiinteistöt sijaitsevat Helsingin Jätkäsaaressa ja Espoon Matinkylässä. Niissä on yhteensä noin 90 asuntoa, jotka on kokonaan vuokrattu. Ostajana on saksalainen lisäeläkerahasto, joka sijoittaa koko Euroopan markkinoille. Myyjänä on Ålandsbanken Asuntorahasto. Kauppahintaa ei ole julkistettu.

AEW:n rahastonhoitaja Lars-Henning Pylla kommentoi hankintaa: "Suomi kuuluu maailman kilpailukykyisimpiin talouksiin, ja sen moottorina on vahva pääkaupunkiseutu. Siksi päätimme laajentaa asuinkiinteistöjen sijoitussalkkuamme tälle dynaamiselle alueelle."

AEW on maailman suurimpia kiinteistösijoitusyhtiöitä. Se hallinnoi maailmanlaajuisesti yhteensä 67,6 miljardin euron sijoitusvarallisuutta, ja sillä on yli 700 työntekijää. AEW:n päätoimipaikat ovat Boston, Lontoo, Pariisi ja Hongkong. Viiden viime vuoden aikana AEW on ostanut ja myynyt kiinteistöjä Euroopassa yhteensä 20 miljardin euron arvosta.

Deal Magazin