Yritysuutiset

Kamux avaa jo kuudennen myymälän Saksassa kolmen vuoden sisällä

21/08/2019

Suomalainen käytettyjen autojen jälleenmyyjä Kamux avaa jo kuudennen myymälänsä Saksassa. Uusinta myymäläkokonaisuutta rakennetaan parhaillaan Pohjois-Saksan Stadeen, ja sen on tarkoitus avata ovensa syksyllä 2019.

"Tavoitteemme on nousta johtavaksi käytettyjen autojen jälleenmyyjäksi Euroopassa", kertoo Kamuxin kansainvälisen liiketoiminnan johtaja Olli Kilpi. Kamux on toiminut Saksassa kolme vuotta ja on joka vuosi avannut kaksi uutta myymälää.

Kamux on perustettu vuonna 2000 ja sen pääkonttori sijaitsee Hämeenlinnassa. Vuonna 2018 liikevaihto oli noin 527 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on toimintaa Suomessa, Saksassa ja Ruotsissa.

KFZ Betrieb